Luonnonystävä pakkasi eväsreppunsa ja suuntasi virtavesille aikana, jolloin luonto vihersi ja suven ensimmäiset, heleänkeltaiset rentukankukat koristivat jokirantoja.
Päivän sää oli parhaimmasta päästä, vaikka oli luvattu vesisadetta. Tuuli puhalteli leppoisasti lounaan puolelta ja joen yllä liiteli joukko hyönteisiä jahtaavia pääskysiä.

Läheisen kosken konserttoa rantatörmällä kuunnellut retkeläinen havahtui taivaansinisistä aatoksistaan äkisti, sillä jokin liikehti hänen varjon puoleisen korvansa juuressa.
Hän kouhaisi korvansa seutua ja sai käteensä kookkaan hyönteisen, jolla oli ruumiin päälle tiiviisti asettuneet siivet ja tuntosarvet. Tämä harmaanmusta karkasi avatusta kädestä ihmeen vikkelästi, sulautuen hetkessä rannan karheikkoon.
- Mikä ötökkä se tuo oli, kuului kulkijan hiljainen supatus edellisvuoden lakoontuneeseen heinikkoon, josta uudenvihreä oras jo pilkisteli.
Ötökkä oli ihmiselle vaaraton, tosin hieman esihistoriallista monsteria muistuttava Diura-koskikorento.

Tämän Iijoen suurimman (Diura bicaudata -lajin naarasnymfi voi olla jopa 24 mm pitkä) ja elintavoiltaan salaperäisen koskikorennon eli korrin aikuisia edustajia voi nähdä heti kesäkuun alussa virtojen ja koskien ranta-alueilla. Salaperäinen siksi, koska lentokykyisetkin korrit pakenevat mieluummin maassa kuin nousevat siivilleen. Niitä ei siis ole kovin helppo havaita.
Tiettyä uteliaisuutta korreilla näyttää kuitenkin olevan. Niillä kun on alkukesällä tapana kutitella joenrannalla istuvan korvanseutuja ja nousta nurmikkoon jätetyn repun tai kalakorin päälle. Häirittynä tämä kuusijalkainen viiksiniekka pakenee salamannopeasti.

Kirjokorreihin kuuluvan diuran kehitys on kaksivuotinen. Sen toukat eli nymfit elävät kivi- ja sorapohjilla kirkasvetisissä ja runsashappisissa virtavesissä - ne häviävät selkärangattomista ensimmäisinä vesistön saastuessa.

Korrinymfien ravintoa ovat pääasiassa pienet vesihyönteistoukat kuten mäkärät, harvasukamadot, koipikorrit sekä pienet isosilmäsurviaiset.
Saaliskohteina on kookkaampiakin lajeja kuten vaikkapa okasurviaiset. Hyökkäykset päin täysikasvuisia okasurviaisia päättyvät yleensä okapiikkejään pörhistelevän saaliin pakenemiseen.

Kalojen hyökkäyksiä välttääkseen diura-nymfit lymyävät kivien koloissa päiväsaikaan ja vaanivat piilopaikan kynnykselle eksyviä laiduntajavesihyönteisiä. Hämärän laskeutuessa nymfit vihdoin kipittävät ulos koloistaan evästä etsimään. Niiltä vierähtää saaliin nappaamiseen keskimäärin 8 minuuttia, mäkäräntoukan kyseessä ollen vieläkin vähemmän.

Diuran aikuistuminen kesäkuussa tapahtuu yöaikaan hyönteissyöjälinnuilta piilossa rantakasvillisuuden kätkössä. Urokset kuoriutuvat ensin, naaraat myöhemmin. Tuolloin kellervä aikuisnahka kovettuu ja tummuu harmaanmustaksi.

Muuten niin aroilta vaikuttavat ja lentokyvyttömät koirasaikuiset jämäköityvät lemmenhaluissaan. Ne kutsuvat vastaan hangoittelevia, hiljattain kuoriutuneita naaraita parittelukumppaneikseen takaruumistaan alustaa vasten rummuttamalla.
- Ne joikhaavat naaraille, amanuenssi Kalevi Kuusela Oulangan tutkimusasemalta luonnehtii leikkisästi.
Parittelun jälkeen naaraat palaavat vesille iltapäivällä ja illalla munimaan - toimitus tapahtuu uiden, ehkäpä vettäkin pärskytellen.

Koillismaalla kyseistä diuraa esiintyy suuremmissa joissa kuten Iijoessa ja Kostonjoessa sekä Oulanka-, Kitka- ja Kuusinkijoessa.

Finis coronat opus. Diura-aikuiset ja -toukat ovat lohikaloille tärkeää ravintoa.
Tämän vuoksi perhokalastajalla on oiva mahdollisuus pyrkiä sitomaan jäljitelmä, joka matkii esimerkiksi pintakalvolla uivaa, munivaa naarasta.