Alkuperäinen artikkeli:Perhokalastus 1/2006:
Teksti ja kuvat:
Pekka Väisänen
Matkalla Käsivarren harjuksen sielunmaisemaan
Suomi-Ruotsi maaottelu
Senttijahtini viimeisenä päivänä perjantaina käväisin uudemman kerran Karjalankoskella. Toiveenani oli päästä edes tuohon 40 -senttiin ja ehkä sen yli, mutta tiukkaa näytti tekevän. Suurempi harjus ei viitsinyt vaivautua perhojeni perään.
Karjalankosken niskaosa oli sen verran suopea, että lahjoitti pari nättiä timjamintuoksuista. Perhona minttu/harmaa -kalvoroikkuja, Minttuhamer.
Toivemitan saavuttaminen oli lähellä, kun sain Ruotsin rannan tuntumassa pintoneen harjuksen nappaamaan kalvoroikkujaan. Kala tuli suosiolla Suomen puolelle, mutta pisti kohta jarrut päälle ja Suomi-Ruotsi maaottelu saattoi alkaa. Vapa taipuili ja isomusharjus väläytteli selkäeväänsä vihertävässä jokivedessä. Se oli upeaa katseltavaa. Mutta sitten harjus irtosi ja otti erän nimiinsä 1-0.
Avasin saamieni harjusten mahat ja totesin saman "Välimeren menuun", kuin Peerakoskellakin. Pienoinen yllätys löytyi toisen, sen pintoneen harjuksen syönnöksistä: niissä komeili yksi noin sentin mittainen ruskea vesiperhonen. Vesihyönteisiä oli siis liikkeellä ainakin malliksi!
Päivän sää oli kaikkein lämpimin koko viikolla. Hiostumisen tunne vain lisääntyi iltapäivän tunteina. Lämmin tuuli puhalteli ajoittain idän puolelta ja kerran sain niskaani kevyen sadekuuron. Peeraan palatessani katsoin varjossa ollutta mittaria ja se näytti 27-astetta! "Vähennä siitä pari astetta, niin lukema on oikea", kehotti Peeran keittiön avoimesta ikkunasta Pentti Nieminen, retkeilykeskuksen vetäjä.
Nieminen kertoi pöytäjutusteluissa hurjan kalajutun. Sen pituisen, että Peerakoskesta olisi saatu kymmenisen vuotta sitten 2,5-3 -kiloinen jättiharjus. Niemisen kertomana juttu kuulosti aivan uskottavalta. Tuli mieleen eräs 1960-luvun kesä, jolloin kertoman mukaan Könkämästä oli saatu pintaperholla kaksi vieläkin suurempaa kalaa, muistaakseni 2,9 ja 3,2 -kiloiset purje-evät.
Matka harjuksen sielunmaisemaan ja senttijahti päättyi sillä erää hellekeliin. Ajelin monta kokemusta rikkaampana Taivalkoskelle, mutta vain viikoksi.
Könkämäeno kuuluu ilmeisesti niihin jokiin, missä kesäiset vesiperhosten massakuoriutumiset ja parveilut tapahtuvat melko lyhyellä aikajaksolla, myöhäisillan tai yön hetkinä. Ehkä joku osaisi kertoa tästä tarkemmin.
Esimerkiksi Iijoen yläjuoksulle on tyypillistä vuodesta toiseen elokuun loppupuolelta aina talven tuloon saakka jatkuva hyönteismaailman liikehdintä. Harjusten armoilla on silloin koski- ja putkisirvikkäiden aikuisia edustajia, hoikkakorreja ja pieniä päiväkorentoja, joilla on tumman oliivinvihreä ruumis ja jalat sekä savunharmaat siivet. Näiden lisäksi myös tanhukärpäsiä, karvasääskiä, muurahaisia ja mäkäriä. Tietyille virtavesille ominaiset, vesiperhosten massakuoriutumiset ja parveilut ovat tainneet jäädä pois Iijoen yläjuoksun suviohjelmasta. Joen alku- ja syyskauden päiväkorentojen esiintymisiä sen sijaan rohkenee luonnehtia runsaiksi.Takaisin Könkämälle!
Viikko kotimaisemissa kului nopeasti ja sunnuntaiaamuna pakkasin auton täyteen tavaraa. Olihan meitä nyt kolme, jotka lähdimme viikoksi Käsivarren Lappiin - harjusten valtakuntaan.
Aikaisemman kalastusviikon projektini saattoi siis jatkua. Matka harjuksen sielunmaisemaan ja senttijahtini aikaisempien kokemusten valossa tuntui nyt saaneen uutta puhtia. Viikon latausaika oli riittävä uusia haasteita varten.Porukkamme yöpyi Levillä, josta jatkoimme maanantaiaamuna matkaa tukikohtaamme Ropin Pirttiin, Naimakkajärven rannalle. Siellä meitä oli vastassa tuttuun tapaan mökkikylän yrittäjä Terttu Pohjanen.
Vielä samana päivänä 22.8. polte joelle oli sen verran kova, että lähdimme iltakalaan "harjuskurkkioon." Kurkkion harjukset olivat parhaalla syönnillään kello 17-19 välisenä aikana, jolloin Könkämän luottoperhoni CDC Tm-kalvokas innosti iskuun neljä mukavaa harjusta kuohuvan kosken alla, virran reuna-alueella.
Silloin toteutui aikaisemman kalastusviikkoni haave, 40 senttiä ja sen ylitys. Suurimmat harjukset olivat mitassa 40 ja 43 senttiä. Nyt mieli keitti jo mettä! Tutkin harjuksien syönnökset ja pitelin kädessäni tuttuja "Välimeren herkkuja." Katsoin myös poikani saaman 33 -senttisen harjuksen mahan sisällön ja yllätyin. Tuo yksilö oli haukkonut hyönteisiä, jotka näyttivät melko hajonneilta mittariperhosilta.
Kova tuuli lounaasta haittasi perhokalastusta koko illan. Vettä oli joessa siinä määrin, etten voinut kahlata vuoden 2003 ottipaikoille.Tiistaiaamu Naimakkajärven rannalla valkeni vesisateisena. Valmistauduimme kalastuspäivään ensin aamupalan ja puolenpäivän aikoihin Terttu Pohjasen valmistaman maittavan aterian merkeissä. Iltapäivällä olimme jo koivikossa mutkittelevalla polulla matkalla Ainuvarppikoskell e, jonka ennen näkemätön niskavirta olikin todella houkuttelevan näköinen. Tosin niskan ja kosken kalat olivat tuskastuttavan pieniä perhonupottaja harjuksia. Vain yksi nätimpi harjus kiinnostui Tm-kalvokkaasta.
Siirryimme myöhemmin Naimakkajärven alapuoliselle Naimakkaluspalle, joka oli tällä kertaa todellinen pettymys. Olimmehan saaneet luspalta elokuun 2004 lopussa todella mukavasti harjuksia.Uomaharjuksia mittariperholla
Keskiviikkoaamuna oli lähdettävä käymään maitokaupassa Kilpisjärvellä, koska jääkaapissa olisi kohta vain valot. Aamupäivän tuulisuus ja sateenoloisuus muuttui myöhemmin iltapäivällä poutasääksi, jonka innostamana piipahdimme paluumatkalla Peerakoskelle. Eikä reissu sinne ollut suinkaan turha! Saimme nauttia kauniista kesäsäästä ja vihreänä välkkyvän veden parhaimmista antimista, kun harjukset nousivat pintaperhoon iltapäivän tunteina.
