Alkuperäinen artikkeli: Perhokalastus 1/1992
Teksti: Pekka Väisänen
Kuvat: Päivi ja Pekka Väisänen
Perhojen kuvat: Jari Tuiskunen
Harrihavaintoja vuoden ehtoopuolelta:
Ruskasta myöhäissyksyyn
Jokivarsien lehtipuiden räiskyvä ruska arkuuttaa harrit, varsinkin kookkaat yksilöt. Panevatko ne silloin päänsä pensaaseen, kuten laulun jänis? Mene ja tiedä. Mutta ruskan sammuessa harrit alkavat syödä. Ne ilahduttavat jälleen tuikeillaan ja tärpeillään perhokalastajan mieltä.
|
Perhonkuva on skannattu kyseisestä lehdestä, joten laatu ei vastaa alkuperäistä lehtikuvaa. |
 |
| Bradhaw´s Fancy |
|
Koukku: #12 (VMC) Lanka: punaruskea tai musta Pyrstö: punainen silkki Runko: stripattuja riikinkukon silmähöyhenen siikasia (3 kpl) Häkilä: blue dun tai dun kukonhäkilät, 2 kpl (Metz-laatu) "Heltta": punainen silkki häkilän ja silmukan väliin Pää: sidontalanka |
Ruska-ajan syöntihetket ovat harreilla lyhyitä pyrähdyksiä, kuin kananlentoja. Varsinkin kookkaat yksilöt aristelevat väriloistoa, eivätkä mielellään nouse, kerran yritettyään, uudestaan perhoa tavoittelemaan.
Ruskan myöhemmässä vaiheessa on tilanteita, jolloin tuuli riepottelee lehtipuiden lehtiä sateenomaisesti veteen. Värikkäitä lehtiä kulkeutuu lauttoina vedenpinnassa ja välivedessä virtausten pyörityksissä. Tämä on kalastajan ja kalojen kannalta hankalinta aikaa syksystä.
Toki kalatta ei silloinkaan tarvitse jäädä, sillä sinttiharrit (9-15 senttiä) eivät näytä olevan arkalasta kotoisin. Niitä saa päivän mittaan päästää tuon tuosta kasvamaan.
Ruskan sammuminen vuorostaan vaikuttaa harribarometrissa päinvastoin: käyrä kohoaa. Kalapäiväkirjan sivuilta löytyy jälleen tietoja suuremmista - talvikuntoon itseään tankkaavista harriyksilöistä.
Tämä on myös jokivesien jäähtymisen aikaa, jolloin harrit yleensä ottavat hatkat koskilta ja siirtyvät hiljaisemmin virtaaville joenosille.
Veden jäähtymisestä johtunee se, että harrin käyttäytyminen siiman päässä on jäykkää kesäaikaiseen "vie sie (harri), mie (kalastaja) vikisen" -menotyyliin verrattuna.
Harrit syövät syksyllä monipuolisesti. Syysauringon lämmön herättelemät hyttyset kulkeutuvat joelle ja virran mukana alas. Tässä liikkuvassa ruokapöydässä on tarjolla ja siitä myös napsitaan pieniä koskikorentoja, jokikorentoja, muurahaisia, vaaksiaisia, karvasääskiä (Bipio), ampiaisia, sekä vesiperhosia.
Välipalat, kuten vesiperhosten toukat, löytyvät pohjasta. Unohtaa ei sovi myöskään lihapuolta: kaikkiruokainen kulinaristi hotkii myös pikkukaloja!
Harreilla on taipumuksia saapua kuokkavieraaksi taimenten häihin kutusoraikoille ja syödä niiden mätijyviä. Ihmeellisin syönnös, joka löytyi erään harrin mahasta, oli noin 30 milliä pitkä kuusenoksan kärki! Ovatko harrit sitten nikotinistejakin, koska nielevät tupakantumppeja?!
Myöhäissyksyllä (loka-marraskuussa) Iijoen harrien ravinto koostuu pikkukaloista (ahven, särki) ja erilaisista toukista.
