Alkuperäinen artikkeli: Perhokalastus 4/1997
Teksti ja perhosidokset: Pekka Väisänen
Piirros: Simo Yli-Lonttinen
Perhojen kuvat: Jari Tuiskunen
Metallinhohtoiset pikkuriesamme:
Surraavat raatokärpäset
Sinisen- tai vihreänkiiltävän raatokärpäsen (Calliphoridae) nimikin aiheuttaa jo sinällään pieniä inhon värinöitä. Mutta kalamiehet viis välittävät muista kuin kalastusvärinöistä, sillä ovathan näiden vekkulien toukat olleet iät ja ajat pilkkijöiden käyttämiä syöttejä. Mutta mitä raatokärpäsellä sitten on tekemistä perhokalastuksen kanssa? No ainakin se, että kärpäsemme erityyppiset jäljitelmät ovat kesällä kerta toisensa jälkeen koristaneet etenkin jokiharjuksien suupieliä.
Raatokärpäset eivät ole vesihyönteisiä, vaikka ne saattavat lentomatkoillaan joutua virran viemiksi ja sitä kautta jalompiin suihin.
Muninta eroaa vesihyönteisten vastaavasta, kuin yö ja päivä toisistaan. Raatokärpäsnaaras munii munansa maastossa mätäneviin raatoihin, miksei jokirannalle jätettyjen perhokalojen perkeisiinkin. Toukat kehittyvät maassa, tynnyrimäisissä pupaarioissaan, muutamassa päivässä aikuisiksi raatokärpäsiksi.
Mallia kyseisille jäljitelmille ei ole tarvinnut hakea kaukaa. Rakennusten ulkoseinillä tai ikkunoiden välissä jo lämpimämpinä kevätpäivinä surraavat raatokärpäset ovat niin tuttu näky, että ne sivuuttaa helposti merkityksettöminä ja harmillisina pikkupaskojina.
Perhokalastaja tosin tutkiskelee kaikkia maan ja taivaan välisiä ötököitä ja tekee omia johtopäätöksiään. Näin kävi myös minulle. Siinä se raatokärpänen istui auringonpaisteisella seinällä ja hieroi käpäliään, kuin kiero kulkukauppias.
"Miten olisi arvoisa herra tai rouva, saisiko teistä vakoilla hieman mallia ja väriä perhoihini?", kysyin hiljaa mielessäni. Ikäänkuin aikeeni aavistaen kärpänen surahti lentoon niin nopeasti, etten ehtinyt tutkailuissani alkua pidemmälle, koettaessani selvittää, että mikä materiaali soveltuisi parhaiten jäljitelmien selkäosaan. Viis tuosta ja siirryin seuraavaan surraajaan.
|
Perhonkuva on skannattu kyseisestä lehdestä, joten laatu ei vastaa alkuperäistä lehtikuvaa. |
 |
| Luuseri |
|
Koukku: #12, Gamakatsu Lanka: valkoinen, värjätään rungon osalla sinisellä huopakynällä Takarunko: sininen flashabou duppinki, noin puolet koukun pituudesta Siivet: vaaleanvioletti crystal hair, 2 kuitua taitettuna takaviistoon siipien muotoon Häkilä: metz-kukon luonnonmusta häkilä, eturuumiin osalla harvana Eturunko: musta flashabou duppinki Pää: punaruskea lureflash twinkle, 1 kuitu kierrettynä |
Mieleni "perhonsidontaosiossa" alkoi pikkuhiljaa muhia ideanmunanen, josta kuoriutui sidontapenkissäni sinisenkiiltävä raatokärpäsjäljitelmä, koukkukokoa 12. Pudotin luomuksen perhorasiaan, mutta en sillä tarkoituksella, että se siirtyisi hattuperhoksi ilman kähyissä käyntiään.
Yllätys, yllätys perho kelpasi harjuksille! Parhaiten perho tuntui toimivan koskissa ja vuolaammissa virroissa aurinkoisina iltapäivinä.
Resepteissä on malleina kolmenlaisia jäljitelmiä: uppoperho, kalvoroikkuja ja pintaperho. Jäljitelmien tarjoilussa perhosiimana käy kaikkien kolmen kohdalla kelluva WF tai DT.
Kuten yleensä uppoperhoilla, niin myös Luuserilla (kuva ja resepti oikealla) kalastetaan heittämällä perho poikkivirtaan ja antamalla ajautua sen vapaasti alavirtaan. Eräs keino herättää kalojen mielenkiinto on vavan kärjen nytkyttely tai hieman nykivä siiman sisäänotto, jotka saavat aikaan liikettä perhossa.
