Alkuperäinen artikkeli:Perhokalastus 1/2006:

Tekstit: Pekka Väisänen
Kuvat: Päivi ja Pekka Väisänen

Matkalla Käsivarren harjuksen sielunmaisemaan

Lappi on harjusten valtakunta ja Könkämäeno sen tunnetuimpia suurharjusjokia. Joesta saadaan joka kesä perhokalastajan mieltä ylentäviä purje-eviä, taistelunhaluisia ja hyväkuntoisia vastapelureita. Parhaimmillaan tuollaisia 45-50 -senttisiä kaloja, ja vieläkin karkeampisuomuisia.

Halusin kokea kunnon harjusseikkailuja ja lähdin Könkämälle, jonka purje-evien oikkuja olen yrittänyt oppia ymmärtämään kesästä 2002 alkaen. Asuuhan joen vuolteissa vielä tänäkin päivänä noita himoittuja suurharjuksia. Kalastusviikkoja (32 ja 34) Könkämällä elokuussa 2005 voisi kuvailla matkaksi harjuksen sielunmaisemaan, mutta myös senttijahdiksi, työkaluina pintaperhot. Siispä suunta kohti Tunturi-Lappia...

Peerakoski on kalaisa

Harjuksen oikkujen oppiminen ja senttijahtini alkoi elokuun yhdeksäntenä ja missäpäs muualla kuin Peerakoskella. Olihan viikonmittaisen sessioni tukikohtana Peeran Retkeilykeskus.
Peerassa kuulin, että vesi Könkämässä oli lievässä nousussa vesisateiden vuoksi. Mutta viis tuosta, minä viritin vitosen vapani valmiiksi.

Peerakoskella oli tilaa perhostella. Siellä tarjoili perhojaan harjuksille parhaimmilla ottipaikoilla vain hämeenlinnalainen kaveri, jolle Könkämäenon kalat ovat tuttuja jo kymmenen vuoden takaa. Hänen suurin joelta saamansa harjus on ollut 1,6 -kiloinen. Maanantaina hän oli saanut yli kilon yksilön Peerakoskelta. Tiistaina kaveri kalasti Nalle Puhilla ja poimi sillä virranvuolteista useita nättejä harjuksia. Kertoipa karkuuttaneensa tuona päivänä myös todellisen isomuksen, sanojensa mukaan tuollaisen puolitoistakiloisen purjeselän.

Oma saaliini oli useita harjuksia mitassa 33-39 senttiä. Kokeilin erilaisia perhoja, mutta kaikkein ottavimmaksi osoittautui tunturimittariperhosen jäljitelmä - CDC Tm-kalvokas.
Kuulin samalla viikolla Peerassa, että karkeammat harjukset olivat ottaneet perhoon parhaiten elokuun öinä noin kello kahden aikoihin, jolloin tuikkeja oli syntynyt Peerakosken harjuspaikoilla lähes kaikkialle. Mutta mitä kalat pintoivat noina hämyhetkinä, on arvoitus.
Eräs helsinkiläinen kummasteli tätä harjusten käyttäytymismallia 2005, sillä harjukset eivät hänen kokemustensa mukaan ole aikaisempina kesinä olleet parhaalla otillaan yön hetkinä. Harjuksia oli hänkin saanut aamun valkenemisen edellä pienellä pupajäljitelmällä, jossa on musta runko, vaaleanruskea eturunko ja pitkät mustat tuntosarvet.

Peerakosken harjukset ovat todellisia pullukoita - ehkäpä hyväkuntoisimpia koko joella - jotka antavat taluttaa itsensä otin jälkeen lähemmäksi. Havaittuaan kelan kampea vääntävän perhokalastajan ne aloittavat vimmatun väännön ja pyrkivät kaikin keinoin irti koukusta. Tämä sääntö pätee toki muuallakin Könkämällä - eikä tuikin koosta kannata päätellä kalan kokoa. Pienen tuikin alta saattaa perhoon nousta se todellinen yllätysharjus.

Keskiviikkona pilvet viimein väistyivät ja lämpötila kohosi iltapäivällä 20 asteeseen. Tämä kohotti miehen mielialaa, mutta ei harjusten. Niillä oli nyt vähäiset halut haukata perhoa.
Lähdin heti puolenpäivän jälkeen Karjalankoskelle, jonka niskaosilla havaitsin muutamia muhevia kalantuikkeja. Ne olivat harmillisen etäällä, lähellä Ruotsin rantaa, enkä ylettynyt tuikkaajiin lännenpuoleisen vastatuulen vuoksi.

Myöhemmin iltapäivällä kävin myös Pousujärven alapuolen nivalla, jonka niskalla CDC Tm-kalvokas houkutteli iskuun yhden 39,5 -senttisen harjuksen, ei muita. Myöhemmin illalla ajelin Saarikoskelle ja sain vaivaiskoivikossa kimppuuni kiukkuisen, kahluutakin hupun pinnalla rapisevan mäkäräisparven, joka ei meinannut luovuttaa millään. Ei edes vesiväljässä, kahlattuani lähemmäksi Ruotsin rantaa, jonka syvemmän joenosan kivenhuopeessa majaili yksi iskuhaluinen harjus. Näppärä kala nappasi hylkeenkarvaiseen, viininpunainen/musta -superpupaan, jossa on musta kokorunkohäkilä alapuoleltaan saksittuna.
Ilta oli hiljainen. En havainnut ainoatakaan kalantuikkia kosken parhailla ottipaikoilla. En myöskään hyönteisiä veden yllä.

Lämpimänkään päivän ilta ei välttämättä tuo hyönteisiä joelle, mäkärät viivataan yli ottiperholistalta. Päivän ainoaksi vesiperhoshavainnoksi voi jäädä yksi ainoa joella liihotteleva yksilö. Harjuksien kummallinen ruokalista viikon aikana kertoo omaa korutonta kieltään hyönteiskadosta. Matka harjuksen sielumaisemaan etenee myös menun osalta ja senttijahti jatkuu - tähtäimessä maaginen puolen metrin raja.

Torstai oli viikon toiseksi lämpimin päivä. Peeran mittari näytti jo puolenpäivän aikoihin 20 asteen lukemia varjonpuolella. Lähdin kello 13 jälkeen Peerakoskelle, jossa harjukset olivat heti ottipäällä. Sain iltapäivän hetkinä ylhäisessä yksinäisyydessä seitsemän näppärää harjusta, joiden joukosta valitsin kolme ruokakalaa.
Päivän perhoina olivat mainitsemani superpupa, cdc-siipinen vesiperhosjäljitelmä (runko tummaa peuraa dubattuna ja kattolaskuiset siivet luonnonvärisiä cdc-höyheniä) ja Juha Pilli-Sihvolan vuosia sitten minulle antama pitkäkoukkuinen perho, eräänlainen kalvonymfi. Tuo sinisävyinen, peurankarvainen perho petti päivän suurimman harjuksen.
Vesi joessa oli edelleen laskussa, sateita kun ei ollut. Aurinko paistoi koko päivän ja kaakon suunnalta puhalteli ajoittain kevyt tuulenhenkäys.

Peerakosken harjukset olivat nauttineet ateriakseen "Välimeren menuun", pastana noin 15 sentin mittaisia jouhimatoja ja liharuokana simpukoita, pieniä limakotiloita.
Missä olivat vesihyönteiset kuoriutumisineen? Missä luurailivat aikuiset vesi- ja maahyönteiset? Olivatko hätsingit kenties jo ohitse loppukaudelta 2005? Eivät varmaankaan, menossa oli jonkinasteinen murroskausi, jonka jälkeen jokivarteen ilmaantuu koivikossa kuoriutuneita tunturimittariperhosia. Niitä purjehtii harjusten saataville enenevässä määrin alkusyksyn aikana.

Artikkeli, sivu 2