Alkuperäinen artikkeli: Pohjolan Perhokalastaja 1/2006:
Teksti ja kuvat:
Pekka Väisänen
Hankikorri - Kevään sumuinen nauhasiipi
Dosentti Kalevi Kuusela tuntee hyvin virtavesiemme hankikorrin - soitimellaan jämäkästi rummuttavan korrikoiraan, virranhelmaan viehkeästi muniaan laskevan naaraan ja usein kitiininahkansa uusivan jäyhän toukan.
Kevätpäivän tasaus maaliskuussa viikolla 12, on sykähdyttävä aikamerkki Kalevi Kuuselalle - ja monille perhokalastajille. Silloin virtavesillämme alkaa tapahtua, kun lähes vuoden joen pohjalla eläneet ja kasvaneet hankikorrin (Taeniopteryx nebulosa) toukat alkavat pyrkiä pois joenpohjalta.
"Kuoriutumisen laukaiseva aikamerkki, 12-tuntiset yö ja päivä ovat varsin tiukka avaintekijä. Ennen kevätpäiväntasausta olleet lämpimät suojasäät eivät juuri vaikuta kuoriutumiin - lukuun ottamatta hulvatonta kokeilua", tietää emeritus dosentti Kalevi Kuusela. Hän on tutkinut hankikorrin tai monille tutummin "potnapekan" elämänkiertoa, jäyhästä toukasta aina pintakalvolla liikehtivään siroon aikuiseen, yli 30 vuoden ajan.Tuntosarvet viestivät ilmanalasta
Korritoukkien päätä ei huimaa, kun ne haluavat matkata muutenkin kuin pelkästään pohjaa pitkin. Uimataito ei ole kaksinen, mutta viis siitä ja runsas määrä uskalikkoja heittäytyy kömpelöön, vääntelehtivään uintiin virran viemäksi. Harjukset, lohenpoikaset, siiat ja taimenet viettävät silloin toukkajuhlaa, samoin vähemmän kauniit "pohjanpojat", nuijamaiset kivisimput ja viiksekkäät kivennuoliaiset.
Toukat, olkoot ne sitten ajeessa tai rantaan ryömimässä, tavoittelevat tilaisuuden tullen jalansijaa jään alapinnalta tai rantakiviltä. Kun aika on tullut, korritoukat käyvät kurkkaamassa ilmanalaa. Ne perääntyvät, jos riite on esteenä tai pakkanen nipistää tuntosarvia.
"Toukat eivät nouse kylmään ilmanalaan. Nahkominen alkaa, kun ilmanlämpö on kaksi astetta plussalla. Tarkkailut Pohjanmaan luonnollisissa jokiympäristöissä ovat osoittaneet, että elohopean pitäisi pysytellä öisinkin lämpimän puolella ja aamuisin ylittää nuo pari plus-astetta", Kalevi Kuusela jatkaa.
Aikuisuuteen parissa tunnissa
Maihin noussut korritoukka asettuu valitsemaansa paikkaan ja tarttuu jaloillaan tukevasti alustaan, peräsukaset taivasta kohti. Muutamien köyristävien ponnistusten jälkeen kuoriutujan selkänahka viimein halkeaa keskisaumasta. Vaalea aikuinen tunkeutuu nahasta esiin selkä kaarella, hitain pullistelevien liikkein. Tuntosarvet, peräsukaset ja takajalat irtoavat viimeksi toukkanahkasta, joka on venymätöntä kitiiniä. Muodonmuutokseen jäähalkeamissa, kivien päällä tai rannoilla, kuluu kevätpäivästä puolisen tuntia.
Ruttusiipinen ja hailakan vaaleanruskea aikuinen pumppaa siipisuonistoonsa kudosnesteitä, saadakseen lentimensä oikenemaan. Liikkeelle lähtö tapahtuu noin parin tunnin kuluttua, jossa ajassa mustanruskea väri on muodostunut, nahka kovettunut ja siivet suoristuneet."Uudenkarheasta hankikorrista sukeutuu päiväaktiivinen, aurinkoon hakeutuva (heliotaktinen), joelta pois ja ylöspäin pyrkivä hyönteinen. Se kävelee, toista metriä minuutissa, kohti rannan pensaita ja puita tai puuttomilla rinteillä kohti mäellä varjoina näkyviä rakennuksia tai metsää", Kuusela kertoo.
Tämä vaelluskäyttäytyminen on hänen mielestään niin vahva, että asetettaessa esimerkiksi lauta kaltevasti hangelle kulkureitistä sivuun, hankikorri muuttaa suuntaansa ja nousee laudalle.
"Jos lauta käännetään ylösalaisin, korri kääntyy ja kiipeää taas ylöspäin", asiantuntija ihmettelee.Naaras viekoitellaan rumpurytmein
Maihinnousu ja kuoriutuminen eivät ole sattumanvaraisia. Koiraat tulevat ennen naaraita. Naaraat lopettavat nahkomisen niin, että sukupuolten huippuhetkien ajoittumisessa on muutaman päivän ero.
"Koiraiden aikaisemmasta noususta ja kuoriutumisesta voidaan olettaa, että ne ovat puustossa tai sillankaiteilla valmiina odottelemassa naaraita. Näille ne innokkaina ilmoittelevat läsnäolonsa rummuttamalla takaruumiin kärkeä alustaa vasten lajinomaisella sykkeellä, jonka kuulemiseksi ihminen tarvitsee erikoislaitteita", Kuusela kuvailee erikoista käyttäytymismallia.
Tämä soitimeen verrattava käyttäytyminen edellyttää parittelua, johon naaraat ovat valmiita vasta rantavaelluksensa jälkeen. Tässä ei koiraiden hoppuilu auta vesitippaakaan!
"Naaras hedelmöittyy kerralla, eikä enää vastaa mieskuntoisina pitkään säilyvien koiraiden kutsuun", Kuusela painottaa.Munat virranhelmaan useassa erässä
Kun tulvavedet ovat laskussa, hedelmöitetty naaras pursottaa kehittyneimpien muniensa erän takamuksensa alapuolelle paakuksi. Naaras lentää kauniilla säällä joelle ja kastaa takapuolensa virran veteen. Munat irtoavat välittömästi ja leviävät virran mukana joenpohjalle.
"Operaatio toistuu yleensä vielä kolmesti, välillä syödään muutamana päivänä puiden ja oksien pinnoilla kasvavaa jäkälää ja levää, jotta uusi munaerä kypsyisi. Munia on laskettu syntyvän kaikkiaan 1200 - 1800 kappaletta", Kuusela laskee.
Virrankalvolla muniaan laskevat siipien pöristelijät ovat erityisen alttiita harjuksien ja taimenen pintahyökkäyksille. Kukapa virran viehkoista voisi vastustaa hyvin erottuvaa korria ja sen synnyttämää pintaväreilyä. Siivet levossa alavirtaan matkaava lajikumppani saa sitä vastoin olla lähes aina rauhassa. Perhokalastajan kannattaa siis sitoa ilmavan kevyitä ja herkkäsiipisiä pintaperhoja, jotka mallaavat räpsyvää hankikorria.
