|
Ruskaharjus
Se oli syyskuun viimeinen lauantaipäivä. Ruska oli räikeimmillään jokimiljöössä ja ilman lämpötila sen verran korkea, että solmujenteko luisti lähes kesäiseen malliin. Juha-Pekka, tutummin «JP», oli valinnut
päivän kepikseen kuutosluokan kurittajan. Hän viritteli
välineensä päivän harjussessioon kosken kupeella,
pienessä kuusikkosaaressa. Kuohuvan kosken alla oli tällä veden- korkeudella oikein mukavan näköinen harjuspaikka. Siinä oli koko paketti koossa: syvä monttu, lillivettä, pitkää virranreunaa ja alapuolellaan mukavan sileää ja viimein rikkonaisempaa harjusvettä. Pilvinen sää jatkui. Oli jotenkin sellainen hämäränkuhja. Harjukset rohkenivat kuitenkin nousta ruskasta huolimatta erilaisiin pintaperhoihin, Nalle Puhiin ja Tanhikseen. Mutta eiväthän ne ruskaiset lehtipuut loistakaan tämmöisellä kelillä, niin kuin poutasäällä. Ruskaakin pahempaa on mielestäni syksyisin se, kun tuuli riepottelee jokeen värikkäitä lehtiä, jotka ovat kuin värilappuja veden eri kerroksissa. Tämä jos mikä kaikottaa harjukset. Silloin nousi virranreunalla oleillut, näppärän kokoinen harjus Nalle Puhiin. Suosikkikalani teki tutut temppunsa ja oli kohta rannan heinikossa odottelemassa syönnöksien syynäämistä. Vielä kolme harjusta, kaksi virranreunasta ja viimeinen montun madaltuvasta alareunasta. Otin kolme ja päästin yhden takaisin.
Olin kahlannut alemmaksi, kun JP tarjoili ruskeaa kuulapääperhoa koskenaluksen reunamonttuun. Hän heitti siiman ylävirran suuntaan ja antoi perhon vajota, samalla siimaa kontrolloiden ja lyhyillä vedoilla kaloja houkutellen.
Olin keskittynyt omaan perhosteluuni, kun JP huikkasi noin kello 17.15. että nyt on vähän isompi kiinni. "Kuinka isoksi arvelet", utelin. "On se semmonen kolmivitonen", kuului montun reunalta. JP:n vapa taipuili melkoisesti ja tiukalla ollut siima osoitti suoraan monttuun, joten kahlasin lähemmäksi touhua katsomaan ja haavipojaksi lupautuen. Äkkiä pintaan pyörähti kala, joka oli koosta päätellen hyvinkin kolmivitonen - itseasiassa sen pää ja pyrstö olivat melkoisen etäällä toisistaan!
Iso harjus pisti tosissaan kampoihin. JP taltutti kalaa, joka pyrki karkuun kaiken aikaa. Yritin saada harjuksen haaviin, mutta se väisteli ja ui rannan matalammassa vedessä sellaista vauhtia, etten heti onnistunut. Yhden kerran harjus melkein törmäsi jalkoihini, ui ohitseni syvempään veteen, josta JP ohjasi "karkurin" vapa nöyränä takaisin rantaan. Lopulta haaviminen onnistui ja jännittävä vesileikki oli ohitse.
Mittasimme harjuksen heti tuoreeltaan aidolla
ompelijan mittanauhalla. Saimme rt-mitaksi (kuonon kärjestä yhteenpuristetun
pyrstön kärkeen) 48,8 senttiä.
|