Maamme yli kaksisataa vesiperhoslajia ovat vihdoinkin saaneet suomenkieliset nimet, laatijoinaan kolme kotimaista hyönteistutkimuksen huippuharrastajaa. Vetoapua tähän tehtävään saatiin myös Koillismaalta; hyönteistutkija Kalevi Kuusela Oulangan biologiselta asemalta vaikutti ratkaisevasti nimistön syntymiseen.

Sukunimilistalta on poimittavissa suomalaisesti soljuvia ristimänimiä kuten esimerkiksi louhekkaat, hormikkaat, palkoset tai harjakkaat.

Aikaa vieneeseen nimi- savottaan oli mielekästä lähteä, koska aiheesta luennoivat ja kirjoittavat asianharrastajat olivat jo pidemmän aikaa toivoneet vesiperhosille suomenkielisiä nimiä. Kun soppaan lisättiin mausteiksi asiantuntijoiden kannustava asenne ja myönteinen palaute, rohkenivat Aki Rinne, Juha Salokannel ja Keijo Mattila esittää ehdotuksensa nimistöksi. Heidän pohdintojensa tuloksesta hyötyvät tänä päivänä maan eri harrastajapiirit, kuin myös viranomaistahot.

Iijoellakin käyden

Iijoen yläjuoksultakin vesiötököitä keräillyt, hyönteiskirjoja kirjoittanut Aki Rinne kiinnostui vesiperhosista eli sirvikkäistä jo 1970-luvulla. Hän perehtyi akvaattisiin hyönteisiin vakavammin 1970 ja 80-luvuilla, vetäessään perhokursseja eri puolilla maata. (Näin myös Iijoella.)

- Itseopiskeluni mahdollisti hyvät ystävyyssuhteet muun muassa Kalevi Kuuselaan. Myöhemmin tiedonhankintani keskittyi yliopiston kirjaston lähteisiin, omiin harrastetutkimuksiin sekä jäsen- ja tutkijakontakteihin hyönteistieteellisissä seuroissa. Viime aikoina olen avitellut vesiperhosten lajimäärityksissä eri tutkimushankkeiden tarpeisiin, kertoo Aki Rinne.

- Mitä syvemmälle vesi-hyönteisten ekologian saloihin uppoutuu, sitä useampia avoimia kysymyksiä kasautuu, liittyen lajien elämän erityispiirteisiin ja vuorovaikutussuhteisiin. Suhteellisesti ottaen tietä- mättömyyteni määrä sen kun lisääntyy, eli matkalla alati tyhmistyy. Hyvä niin, jääpähän eläkevuosille paljon ihmettele-mistä. Ja mitä sitä harrastelija muuta kaipaakaan, Aki Rinne jatkaa.

Rinteen leipätyöhön ei juurikaan kuulu vesihyönteisen perässä samoilua. Hänen helsinkiläinen yrityksensä kun on erikoistunut vanhojen arvokiinteistöjen julkisivu- ja sisäsaneerauksiin sekä entisöintitöihin.

Suomen 214:sta vesiperhoslajista peräti 132 on löydetty Koillismaan luonnontieteelliseltä alueelta, johon kuuluvat Kuusamo, Posio, Salla ja Taivalkoski.
- Alueen yleisimpiä lajeja ovat koskisirvikkäät, siiviläsirvikkäät ja sammalsirvikkäät, muistuttaa Kalevi Kuusela.

Harjus noukkii pikkuputkia

Kalevi Kuusela työsti aikoinaan Kipinänkosken harjuksien syöntitilaston, joka päätyi Aki Rinteen ja kumppaneiden kirjaan.
- Tilastosta näkee, että pienet putkelliset vesiperhostoukat olivat harjuksien keskeisin ravintokohde. Saman olen havainnut myöhem- minkin, Kuusela täsmentää.

Koskikorentoihin ja mäkäräisiin erikoistunut tutkija tuo esille myös sen, kuinka sirvikkäätkin voivat herkutella kaloilla.
- Varmasti on kalamiehiä, jotka ovat ravistelleet isosirvikkään toukkia kalaverkostaan ja kenties äkeissään irrotelleet toukkien kovertamia kaloja.

Ja tulihan tuolle nimeksi Jatulisirvikäs

Vesiperhosista edelleen puhuttaessa Kalevi Kuusela arvottaisi kellertävän ja ruskeatäpläisen jatulisirvikkään Oulankajoen erikoisuudeksi. Onhan isomuksen siipien kärkiväli parhaimmillaan jopa 65 millimetriä. Tämä yksilömääriltään harvalukuinen, maamme suurikokoisin sirvikäs viihtyy lähinnä Oulun ja Lapin lääneissä.

Koillismaalla sinnittelee pari muutakin erikoisuutta. Niitä ovat aikuisina vesiperhosina läpi talven horrostavat kaamossirvikäs ja hankisirvikäs, jollaisen voi havaita keväisiltä pälvihangilta.

Finis coronat opus. Lisätietoa aiheesta: Luonnon Tutkija 5/2004, Helsingin yliopisto: Vesiperhosten suomenkielinen nimistö.

Tämä artikkelini on julkaistu ensin Koillissanomat -sanomalehdessä 27.1.2005 otsikolla: "Koillismaalla rikas vesiperhosfauna."