Kalastus joen yli rakennetun padon välittömässä läheisyydessä ei ollut sallittua ennen wanhaan - eikä se ole sitä nykyäänkään. Minä ja monia muita poikia kulki kuitenkin säännöllisesti kalalla Iijoen Taivalkoskeen rakennetun padon alapuolella. Touhu oli niin jännittävää, että kaikki muu unohtui villisti kuohuvan veden äärellä.
Padon alapuolen kostepaikkoihin ja suurien kivien alapuolelle nousi kesäisin alavirralta kaikenlaisia kaloja. Siellä oli harjuksien lisäksi silloin tällöin myös lahnoja ja suuria säynäviä. Minua kiehtoivat pääasiassa harjukset, joiden joukossa uiskenteli hyvänkokoisiakin yksilöitä. Toisinaan harjukset nousivat padon vaaleiden betonilaattojen päälle ja ne oli helppo havaita.
Kalastin poikasena vain ja ainoastaan pitkällä bambuvavalla. Vapa kesti aikansa ja kun se sälöili tai katkesi, ajelin pyörälläni uuden ostoon Jalavan kaupalle. Bambuvavan valinta oli oma taiteenlajinsa, eikä mikä tahansa kelvannut. Vapojen laatu vaihteli ja oma vapa löytyi, kun aikansa katseli vapanipun vapojen latvuksia. Olin silloin sitä mieltä, että liian hentokärkinen vapa ei kestä suurempien harjuksen tempoiluja.
Bambuvavassani ei ollut kelaa, saati vaparenkaita. Solmin 0,25 millisen siiman vavan kärkeen ja katkaisin sen hieman vapaa lyhyemmäksi. Perhot ostin kylän kellosepältä, jonka valikoimiin kuului silloinen mieliperhoni March Brown.
Matkustin muutaman kilometrin matkan padolle yleensä polkupyörälläni. Ennen lähtöä työnsin bambuvavan tyviosan tavaratelineen salvan läpi eteen ohjaustangon etupuolelle ja sidoin narulla paikalleen. Padolle tultuani otin vavan ja vapautin sen ympärille harvakseen kierretyn siiman, jossa mieliperhoni oli valmiiksi solmittuna.
Kävelin padon alapuolen kiville ja sinkautin perhoni sopiviin virranjuonteisiin ja annoin perhon pomppia pitkiä aikoja samoilla paikoilla. Sitten ykskaks pohjan tuntumasta perhooni nousi harjus ja sieppasi sen suuhunsa. Tällä tavoin kalastaen sain eräällä reissulla useita harjuksia. Aina harjukset eivät ottaneet. Usein ne vain kiusoittelivat hyppimällä perhoon, tai tekivät välillä melkoisia ilmaloikkia perhon luona.
Kesäpäivät kuluivat verkalleen ja kuljin edelleen padon alla perhostelemassa. Siellä oli toisinaan muitakin poikia kalalla ja silloin parhaimmat paikat olivat niin miehitettyjä, että tyydyin seurailemaan tilannetta jokitörmältä. Mutta oli myös kertoja, jolloin sain kenenkään häiritsemättä perhostella padon alle nousseita harjuksia.
Mutta sitten muutoksen tuulet alkoivat vähitellen puhaltaa padon seutuvilla. Olin eräänä kesäpäivänä kaverini kanssa padon alla kalalla. Olimme uppoutuneet perhostelutouhuun emmekä olleet oikein tietoisia ympäristön tapahtumista. "Pojat heti pois sieltä!" "Täällä ei saa kalastaa!" Korviimme kantautui jostakin patosillalta. Nostimme katseemme ja patosillalla oli ärhäkän näköinen, iso mies. Hän näytti olevan tosissaan ja konkoilimme vapoinemme rantaan ja lähdimme polkemaan pois.
Kului jonkin aikaa ja päätimme taas lähteä patosillalle. Elimme siinä toivossa, että mies ei enää tulisikaan takaisin, joten laskettelimme taas kerran pyörillämme mäkeä alas padolle. Mutta kuinka väärässä olimmekaan. Eihän me sitä perhostelua kauan ehditty harrastaa, kun jo kohta sama mies tulla tupsahti polkupyörällään padolle. Hän oli hyvin äkeissään touhuistamme, antoi meille satikutia kantavalla äänellään ja kehoitti poistumaan vilkkaasti.
Olimme tavallista paksupäisempiä poikia ja kun asiat meillä tuppaantuivat tuon tuosta unohtumaan, niin jo huomasimme taas kohta olevamme matkalla padolle perhostelemaan. Mutta me tiesimme, mistä suunnasta mies tulisi ja aioimme olla varuillaan.
Nyt perhostelutekniikkamme oli toinen kuin aikaisemmin. Varoimme nostamasta vapojemme kärkiä niin ylös, että ylävirralla ja toisella puolella jokea asuva mies olisi ne havainnut. Varmistimme rauhaamme käymällä vuorotellen ylempänä salaa katselemassa miehen kodin suuntaan.
Pojat on poikia aina. En kerro kumpi meistä töppäsi. Joka tapauksessa toisen meistä ollessa ylhäällä kytiksellä, välähti vastarannalla pyöränkromi ja sieltä tultiin lujaa vauhtia kylätietä pitkin padolle. Nyt tuli kiire! Kokosimme pikavauhtia kimpsumme ja poljimme tuhatta ja sataa mäkeä ylös aina pienelle kaupalle asti.
Nauroimme jännittyneenä ja rauhoituimme vasta, kun kävimme ostamassa kaupasta kongo-karkkeja ja heittäydyimme nurmikolle niitä syömään.
Vesille venosen mieli ja meillä taas padolle. Emme viisastuneet aikaisempien tapahtumien suhteen vaan löysimme taas kerran itsemme padon alapuolelta perhostelemasta. Tällä kertaa laskeuduimme padolta myös alemmaksi, mutta olimme edelleenkin kielletyllä alueella. No, kävi niinkuin kävi. Aikamme perhosteltuamme sama äkeä mies ilmaantui jostakin vastarannalle ja olisi varmaankin syönyt meidät, jos olisi voinut.
"Minä annan teille viisi minuuttia aikaa häipyä täältä ja jos ette tottele, niin haastan teidät oikeuteen!" Äkeä mies oli tosissaan ja lähdimme pois. Minulle riitti poika-aikojen rilluttelut padolla ja perhostelu siellä tyssäsi osaltani täysin - mutta ei toki muualla!
Paljon on vettä virrannut Taivalkoskessa poika-ajoistani. Sama pato on edelleen paikallaan. (Patokuvia Suomut kertovat -sivulla.) Tervalle tuoksuva, hirsinen maantiesilta (kuvassa) sai väistyä uuden tieltä.
Uittoa varten aikanaan rannalle siirrettyjä kiviä on jälleen siirrelty. Kyseessä ei ollut koskirännin kiveäminen kuntoon uiton jäljiltä, vaan Taivalkoskeen rakennettu koskimelontakeskus.
Olen harrastanut perhokalastusta lähes kolmekymmentä vuotta. Ajanjaksoon on mahtunut monenlaisia kokemuksia ja kommelluksia, kauniita kesäiltoja ja koleita syyssäitä. Perhokalastuselämäni jatkuu edelleen - virtaa on vielä!
